No tänään siis alotin tämä blogin tänne ja koska tänä viikonloppuna ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä lukuunottamatta sitä että kävimme juhlimassa pikkusiskoni syntymäpäiviä viikon myöhässä, päätin kirjoittaa jotain itsestäni tänne.

Eli nimeni on Elisa, ja toinen nimeni sitäkin karmeampi, mutta en kerro siitä sen enempääkuin että se alkaa koolla. Hiukseni ovat ruskeat ja silmäni vihreät (vaikka toivoisin että ne olisivat ruskeat). Eririkoistuntomerkkejä on mm. haalea arpi leuassa, jonka tajusin olevan siinä vasta pari viikkoa sitten, vaikka sen täytyy olla jo vuosia vanha. Harrastuksiini kuuluu mm. japanin kulttuuri, lentopallo ja käsityöt, monen muun puuhan lisäksi. Kuuntelen paljon erilaista musiikkia, laidasta laitaan. En voi sanoa pitäväni vain jonkin tyylisestä musiikista. Lempiartisteja ja bändejä on useita. Lempivärini ovat varmaan musta ja punainen. Olen hulluna elokuviin, ja lempielokuviani ovat mm. Pieni suklaapuoti, Amelié, Saksikäsi Edward ja monet muut. Lempinäyttelijäni on Johnny Depp ja satun keräämään hänen elokuviaan. Sen lisäksi että hän on hyvä näyttelijä, hän on myös todella komea ^^ Asun samassa kämpässä vanhempieni, sekä pikkusiskoni ja veljeni kanssa. Olemme putkahtaneet maailmaan 2 vuoden välein, joten minä olen 14, veljeni 12 sekä siskoni täytti viime viikonloppuna 10. Asumme kerrostalossa järven rannalla, ja naapureinamme meillä on kasa rikkaita nirppanokka-mummeleita. Ei samanikäistä sakkia asu samassa talossa lainkaan. Koulussa lempiaineitani ovat historia, englanti ja käsityöt. Kun taas ne aineet joita vihaan ovat bilsa, maantieto, kemia, fysiikka ja matikka. Lempikirjojani ovat ylivoimaisesti Harry Potterit. Lempiruokani olisivat varmaan erilaiset kanaruuat. Lempijuoma taas pirtelö ^^ Lempijäätelö on taas Valion suklaa-nougat. Minulla ei ole hajuakaan mikä minusta tulee isona, enkä haluakaan vielä tietää. Annan virran viedä ;D Ja nyt taidan päättää tältä illata, toivottavasti en pitkästyttänyt teitä kuoliaiksi...Seuraavalla kerralla lupaan kirjoittaa jotain erilaista ;)

Päivän biisi: The Veronicas - Everything I´m Not